Kalasta lintu - Suomusta sulka

Evoluutio-opin väittämä voidaan pukea moneen hauskaan muotoon: kivi muuttui ihmiseksi, mikrobista mikrobiologiksi, sammakosta tuli prinssi, muta alkoi elämään tai kalasta lintu. Kaikki nämä sanonnat tosin pyrkivät kuvamaan, miten mahdoton se ajatus on. Evoluutio-oppi vastaa tähän, että mikä tahansa on mahdollista, kunhan aikaa on riittävästi. Tai toisaalta, kun kerran on elämää, niin jotenkin sen on täytynyt ajan saatossa tapahtua. Evoluutio-oppi lähtee siitä olettamuksesta, että Luoja Jumalaa ei ole, vaan että kaikki on tapahtunut itsestään ja satunnaisesti. 

Katsotaan yhtä tällaista väitettyä kehityskulkua lähemmin: kalasta lintu.

Opin mukaan kalasta tuli ensin maaeläimet ja niistä taas linnut. Siis kehitys on edennyt meren pohjasta ensin pintaan, sitten maalle ja sitten ilmaan. Aina vain yhä korkeammalle. Tämä koskee myös kasveja: kuivalla eläviä kasveja tuli vasta sen jälkeen kun meressä olevia kasveja jo oli. Tähän kaikkeen meni aikaa muutama sata miljoonaa vuotta tämän opin mukaan.

Tämä kehitys vaatisi siis, että kalan suomusta tulisi linnun sulka. Alla olevassa kuvassa näet mitenkä nämä eroavat toisistaan. Molemmissa on lukematon määrä pieniä tarkoituksen mukaisia yksityiskohtia.

Sulka

Suomu

Kuten voit havaita, niissä ei ole mitään muuta samanlaista kuin sijainta: ne ovat eläimen ulkopinnalla. Ei myöskään ole löydetty kiistatonta fossiilista välivaihetta, vaikka pitäisi olla geneettisesti ajatelleen miljoonia välivaiheita. Tutkijat kyllä käyttävät harhaanjohtavasti kieltä, että on alkeellisempi  tai kehittymättömämpi sulka jossain näytteessä, mutta tarkempi tutkimus useimmiten osoittaa, että vastaavia sulkia on olemassa yhä edelleen.

Sinänsä alkeellisempien sulkien löytyminen ei todista kehittymisestä, sillä niitä voi syntyä myös taantumisen, tiedon menettämisen, kautta. Alla olevassa kuvassa näkee, miten undulaatin sulalle käy, kun siinä tapahtuu mutaatio. Miten tällainen lintu voisi elää ja koko populaatio voida hyvin odottaen seuraavaa mutaatiota, mikä tekesi sulasta kehittyneemmäin?

Normaali undulaatti

Vasemmalla mutatoitunut sulka - oikealla terve sulka

Tässä sykkyrässä on undulaatti, jonka sulassa on mutaatio. Muutos, joka tekee linnusta elinkelvottoman. 

Tämänkaltaisilla satunnaisilla muutoksilla suomu ei muutu sulaksi - eikä kala linnuksi.


Myös kalan ruodot ovat hyvin erilaisia kuin linnun luut. Linnut luut ovat sisältä ontoja (kevyempi rakenne) ja niissä toimii jopa luun sisäinen ilmavirtaus. Lintu poistaa ylimääräistä lämpöä kehostaan tämän avulla. Voidaan siis sanoa, että lintu hikoilee luiden sisältä. Linnun keuhkot ovat siten suunniteltu, että tämä on mahdolliista. Keuhkot myös mahdollistavat ilman ja myös veren kierron niin, että lintu ei varsinaisesti hengästy edes pitkillä lentomatkoilla. Linnun rintakehäkin on hienosti suunniteltu niin, että siipien liike on optimaalista kehoon nähden: siiveniskuissa lintu pysyy samassa korkeudessa eikä heilu ylös ja alas. 

On toki lintuja, jotka eivät osaa lentää tai lentävät huonosti, kuten kana ja strutsi. On helppo ymmärtää, miten lentävä lintulaji on pikkuhiljaa mutaatioiden kautta menettänyt hyviä ominaisuuksia ja silti selviytynyt. Joissakin tilanteissa tästä voi olla jopa etua. Esimerkiksi eräillä tuulisilla meren saarilla elää koppakuoriaisia, jotka ovat menettäneet siipensä. On jälleen helppo ymmärtää, että mutaatio, joka poistaa siipien kasvun, auttaa koppakuoriaisia pysymään saarella eikä huuhtoutumaan mereen. Näin siivettömyydestä vähitellen tulee dominoiva ominaisuus populaation yksilöissä. Mutta eivät nämä siivettömät koppakuoriaiset mitenkään kehittyneempiä ole, vaikka mutaatiosta onkin niille hyötä. Niiltähän uupuu rakenteita. 

Koska hyönteisillä ja linnuilla ei ole yhteistä lentävää esi-isää on evoluutio-opin mukaan lentokyvyn pitänyt kehittyä eri polkua monta kertaa. Tätä kyseinen oppi nimittää konvergentiksi evoluutioksi. Tarkoittaen, että samankaltaisuus ei ole merkki sukulaisuudesta - toisinaan se taas on. 

On myös mahdollista, että Jumala yksinkertaisesti loi Strutsin sellaiseksi kuin se on - ihmisten ihmeteltäväksi.

Kalojen suomuja ja nahkaa tutkitaan tällä hetkellä kiivaasti. On havaittu, että esimerkiksi delfiinin nahassa on sellaisia pieniä nanorakenteita, joka minimoivat veden kitkan. Sekin on suunniteltu uimiseen nimen omaan vedessä ja tämän suunnittelijan on täytynyt tuntea veden ja muiden aineiden molekyylirakenne hyvin tarkoin. Niin tarkoin kuin olisi itse nekin suunnitellut.