Miksi evoluutio ei voinut kehittää ihmistä vähitellen - väliyhteenveto

Viimeiset kolme blogia ovat olleet aika syvällä DNA:n tietojenkäsittelyn arkkitehtuurissa. Kertaan ne tässä lyhyesti ja mahdollisimman selkeästi.

1. Proteiinit rakennetaan DNA:n pätkistä ja näitä pätkiä, alikokoonpanoja, käytetään useissa eri proteiineissa - muutos eli mutaatio yhdessä osassa vaikuttaa useaan proteiiniin (http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/01/14-koneenrakennusta-komponenteista.html)

2. Proteiinien rakennusohjeet ovat päällekkäin DNA:ssa jakaen samoja nukleotidejä (A, T, C, G) - muutos eli mutaatio nukleotidissa vaikuttaa moneen proteiiniin (http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/01/15-nerokkain-kieli.html)

3. Proteiinien rakennusohjeen päällä on osoitetietoa, tietoa toisten proteiinien rakennusohjeiden paikasta (samoissa nukleotideissa ikään kuin salakirjoituksena) - muutos eli mutaatio rikkoo jonkin proteiini löytymisen kokonaan (http://mistametulemme.blogspot.fi/2017/01/16-seikkailuni-codonien-valtakunnassa.html)

Sama kaaviokuvana:

Tällainen tietojenkäsittelyarkkitehtuuri ei kestä satunnaista muutosta. Ja se päinvastoin tehokkaasti estää sen. Vaikka näin vahvaa tiedon päällekkäisyyttä ei ole kaikkialla DNA:ssa, jo yksikin tällainen kohta osoittaa mahdottomaksi evoluutio-oletuksen, että rakenne on tullut sattumalta, mutaatioiden avulla, vähitellen.

Tämän ymmärtääksemme meidän on kuviteltava oletettu edellinen tila yllä olevassa kuvassa eli millainen se oli ennen viimeisiä mutaatiota eli vielä "puolivalmiina" tietorakenteena, niin kuin evoluutio-oppi vaatii. Se tilanne täytyi olla sama, kuin jos tässä tapahtuisi mutaatio. Eli tilanne olisi ollut se, että nämä useat proteiinit olisivat olleet rikkinäisiä tavalla tai toisella aina siihen asti, kun tämä viimeinen oletettu kaiken korjaava mutaatio tapahtuisi.

Tämä tällainen tietoarkkitehtuuri ja rakenne mielestäni osoittavat, ettei evoluutio voi toimia pienin yhden nukleotidin askelin. Tämä on iso ongelma, koska muutakaan mekanismia ei ole esitetty. Niin kauan kuin tämä havainto on luotettava ja ei ole toisia havaintoja, joka muuttaisi tämän ymmärryksen jotenkin radikaalisti, pitäisi tieteen avoimesti myöntää, että evoluutiolle ei ole tunnettua mekanismia, joka olisi voinut tuottaa ihmisen DNA:n.

Joillakin on sellainen näkökanta, että Jumala loi evoluution ja sen avulla kaiken elollisen. Edellinen huomioiden ensimmäinen vaihtoehto tälle olisi, että joko Jumalan olisi pitänyt ylläpitää ja suojella aktiivisesti epämuodostuneita, vajaita sekasikiöisiä ihmisen esi-isiä, joista vähitellen olisi tullut nyky-ihminen. Enkä tarkoita, että esi-isiltä olisi tällöin uupunut jokin kyky (kuten puhekyky), vaan että ne olisivat oikeasti olleet elinkelvottomia ilman aktiivista holhousta. Tällöin Jumalasta tulisi julma kokeilija, joka näkemiensä lopputulosten kautta pikkuhiljaa parantaisi eliöitä, eikäi osaisi etukäteen sanoa millaisella muutoksella tulee mikäkin lopputulos ja kaikesta tästä ymmärtämättömyydestä huolimatta hänen pitäisi olla pätevä ylläpitämään näitä sekasikiöitä.

Toinen vaihtoehto olisi, että Jumala olisi lisännyt tietoa DNA:han isoina kokonaisuuksia, hyppäyksellisesti, niin että elossa olevat olisivat aina toimivia kokonaisuuksia. Tätä tukisi se, että fossiileista ei ole löytynyt kuin valmiita ehjiä ja toimia rakenteita, ei puolivalmiita. Mutta nämä hyppäykselliset kehitysaskeleet olisivat pitäneet olla niin suuria, että luomisen kannalta ei olisi ollut yhtään vaikeampaa luoda kaikkea tietoa kerralla. Molemmissa tapauksissa (kerralla luotu tai hyppäyksellisesti luotu) tarvitaan täydellinen ymmärrys koko tietorakenteesta, kaikista sen nyansseista ja päällekkäisyyksistä sekä monimerkityksistä. Se jolla olisi kyky suunnitella nämä hyppäykset, olisi myös kyky suunnitella kaikki alusta asti kerralla ja käynnistää tämä biologinen koneista vasta sitten kun kaikki on valmiina. 

Tällöin ei myöskään puhuttausi evoluutiosta, vaan vaiheittaisesta luomisesta.